Ruokaisa perunasalaatti

lauantai 31. joulukuuta 2016
Hyvää ja onnellista tulevaa uutta vuotta 2017! Joulu on juhlittu ja on aika alkaa juhlimaan uuden vuoden vaihdetta. Tehtiin itse perunasalaattia uudenvuoden perinteen kunniaksi ja se meni kaupaksi jo ennen uudenvuodenaattoa. :D

Mitä teillä syödään uutenavuotena? Meillä syödään perinteisesti nakkeja, perunasalaattia ja ranskalaisia. Joulusta jääneitä herkkuja, kuten konvehteja ja pipareita herkutellaan myös.

PS. Tämä salaatti on herkullista vapuksikin!

1

Perunarieskat

tiistai 20. joulukuuta 2016
Jääkaapista löytyi perunapussin jämä ja päätin tehdä siitä jotain. Mieleen tuli perunarieskat, joita en ole ennen tehnytkään. Päätin siis kokeilla ja näistä tuli oikein hyviä ja valmistuivat juuri sopivasti iltapalalle.

0

Helpot rocky road -palat

perjantai 16. joulukuuta 2016
Rocky road -palojen idea on sulatettu suklaa ja sen joukkoon voit heittää oikeastaan mitä vaan hyvää mistä tykkäät. Tällä kertaa sekoitin suklaan joukkoon kermatoffeepaloja, jotka paloittelin ensin pieniksi kuutioiksi. Päälle painelin pieniä vaahtokarkkeja. Jos ei ole niin äkkimakean ystävä, niin suosittelen esimerkiksi suolapähkinöitä suklaan joukkoon!

1

Helpot aurapiparkakut

tiistai 13. joulukuuta 2016
Hyvää Lucian päivää! Tänään leivoin aurajuustolla maustettuja piparkakkuja. Jos olet aurajuuston ja piparkakkujen ystävä, niin kannattaa katsoa tämä resepti. Nämä piparit ovat erinomaisia esimerkiksi punaviinin tai lämpöisen glögin kanssa!

0

Ihana joulusuklaa

maanantai 12. joulukuuta 2016
Joulusuklaan resepti on helppo ja suklaaseen voit laittaa mitä vaan hyvää oman maun mukaan. Tästä myös hyvä lahjaidea jouluksi! Joulusuklaaseen löytää hyviä makuvaihtoehtoja kauppojen irtokarkki- ja irtopähkinähyllyiltä. Vain mielikuvitus on rajana.

0

Suolaiset tuulihatut tuorejuustotäytteellä

tiistai 6. joulukuuta 2016
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Tänään teemana olivat tuulihatut. Tuulihattuihin voi tehdä loputtomasti erilaisia täytteitä, suosittuja ovat esim. lohi- ja savuporotäytteet. Tänään tein tuulihattuja suolaisella ruohosipulituorejuustotäytteellä.

0

Kotitekoiset Twix-patukat

perjantai 2. joulukuuta 2016
Sain näihin idean kaupan keksihyllyllä kun nappasin Digestiveä mukaan. Patukoissa on siis Digestive-pohja, kermatoffeeta välissä ja maitosuklaakuorrute. Ja on muuten hyviä! 😄

0